Padaspaletista kunnan yksikkönä

1.7.2024

Padaspaletti on kunnan työllisyydenhoitoyksikkö ja tukipalveluyksikkö sekä hyvinvointialueen kuntouttavan työtoiminnan yksikkö Padasjoella. Nyt Padaspaletin toiminnasta kertoo työkykykoordinaattori ja työhönvalmentaja Saija Kolulahti.

Padaspaletin etuovi

-Tukipalveluyksikkö tarkoittaa, että kunnan sisällä tehdään työtä, joka ilmaantuu nopeasti eikä kuulu varsinaisesti millekään toimialalle. Jos meillä on kyky reagoida, niin me teemme. Esimerkiksi korona-aikaan tarvittiin asiointiapua ikäihmisille, jolloin kävimme apua tarvitseville kaupassa tai apteekissa ja vietiin ostokset ovelle. Padaspaletti toimitti ja toimittaa edelleen, myös ukrainalaisille tehdyt lahjoitukset perille. Kunnan sisällä taas esimerkiksi päiväkodin päiväunilakanat pestään Padaspaletissa. Teemme myös voileivät kunnanhallituksen kokouksiin ja joskus myös muihin sisäisiin kokouksiin. Myös kutsuntojen sämpylätarjoilu on meiltä. Suurin osa kylällä olevista ulkopenkeistä ja torin kalusteet on nekin tehty paletilla pajatyönä. Näihin kalusteisiin liittyy myös niiden ylläpito: ne huolletaan kerran kaudessa ja ne huolehditaan talveksi säilöön. Viimeisin villitys oli fillaritalkoot. Ukrainalaisille lahjoitettuja polkupyöriä jäi yli, joten päätimme kunnostaa ne ja viedä ne kirkonkylälle vapaasti lainattavaksi. Pyöriä on kahdeksan ja niitä on pitkin kuntaa – mihin lainaajat sattuvatkaan niitä jättämään.

Padaspaletin kunnostama polkupyörä

-Kuntouttava työtoiminta järjestetään yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa. Kuntouttava työtoiminta on lakisääteistä ja koskettaa sellaista henkilöä, joka on ollut pidempään työttömänä ja tarvitsee jonkinlaista treeniä ennen työllistymistä. Kuntouttava työtoiminta on esimerkiksi tapa kokeilla, millaista työtä pystyy tekemään. Myös tätä Paletti järjestää ja koordinoi osaltaan Padasjoella, yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa.

-Työllisyydenhoitoyksikön puitteissa tehdään työkykykartoituksia. Työkykykartoitus tarkoittaa selvitystä siitä, minkälaiseen työhön asiakas soveltuu ja mikä tuottaa vaikeuksia. Kartoitus on paikallaan yleensä pitkittyneiden työkyvyssä ilmenneiden haasteiden jälkeen. Tällaisia voi olla vaikkapa selkäleikkaus tai jokin työtapaturma.

Padaspaletin puupaja
Padaspaletin puupaja

-Työkykykartoituksessa asiakkaiden kanssa tehdään sopimuksia kahdesta viikosta useampaan kuukauteen, jonka aikana tehdään monipuolisia työtehtäviä ja seurataan, miten erinäiset haasteet niissä työtehtävissä näyttäytyy. Tästä kootaan yhteenveto, jonka kanssa asiakas menee terveydenhuollon palveluihin. Lääkärin on haastava todeta pelkällä puolen tunnin tapaamisella, miten ihminen pystyy työskentelemään. Tällä tavoin voimme auttaa asiakkaitamme hankkimalla heille näyttöä työkyvystä terveydenhuollon ammattilaisille. Jatkopolku asiakkaille on esimerkiksi erikoissairaanhoidon palveluihin, kuntoutukseen tai joissain tapauksissa myös eläkeselvittelyihin.

Padaspaletin maalaushuone
Padaspaletin ompelunurkkaus

Padaspaletin asiakkaat tekevät Padaspaletille tarpeidensa mukaisen sopimuksen määräajaksi. Yhdessä sovitun sopimusjakson aikana pyritään vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja antamaan sitä apua, mitä kukin kaipaa. Nykyään Paletin asiakkailla on yhä erilaisempia taustoja.

-Täällä on tosi moninaisilla sopimuksilla porukkaa. Ennen oli pääasiassa tosi pitkään työttömänä olleita asiakkaita. Nykyään voi olla kuntouttavassa työtoiminnassa olevia, työkokeilijoita, kehitysvamma-asiakkaita, päivätoiminnassa olevia, päihdekuntoutujia, mielenterveyskuntoutujia, leikkauksesta kuntoutujia ja koulun ja/tai töiden nivelvaiheessa olevia.

Padaspaletin taukohuone
Padaspaletin ruokala

Padaspaletin vakituiseen henkilöstöön kuuluu neljä työntekijää: Työkykykoordinaattori ja työhönvalmentaja Saija Kolulahti (osa-aik.), Työnohjaaja Paula Toikka-Rantanen (osa-aik.), Työnohjaaja Mirjami Vainio (osa-aik.) ja työnohjaaja Nelli Hatakka, yksikön esimiehenä toimii kehityspäällikkö Petri Jalkanen. Lisäksi porukkaan kuuluu vaihtelevasti kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluvia tai palkkatuella työllistettyjä.

-Työnohjaajien työhön kuuluu ennen kaikkea asiakastyö, eli asiakkaiden ohjaamista. Kun asiakas tulee meille, niin meidän tehtävä on alkaa räätälöidä asiakkaalle sopivaa tekemistä ja ohjausta jatkopolulle. Paljon myös keskustellaan asiakkaiden kanssa ja tutustutaan kunkin henkilökohtaisiin haasteisiin, jotta tilannetta voidaan edistää oikeaan suuntaan ja etsiä kullekin asiakkaalle sopivimpia ratkaisuja. Asiakkaiden kanssa juttelemiselle pitää aina jättää aikaa kaiken muun tekemisen ohessa.

Siirry takaisin sivun alkuun