Padasjoen kunnan viemärilaitos suorittaa Keskustien, Vaahteratien ja Tammitien alueella viemäriverkosto tutkimuksia savukoemenetelmällä. Savukokeet suoritetaan maanantaina 23.9.2024 klo 08.00 – 16.00 (arvio)
Savukokeilla on tarkoitus tutkia viemäriverkoston kuntoa ja paikallistaa ne kohdat ja kiinteistöt, joiden alueelta jätevesiviemäriin johdetaan hulevesiä. Hulevesiä ovat esimerkiksi viemäristön vuotovedet, salaojavedet ja kuivatusvedet rakennusten katoilta ja pihoista.
Savukokeissa käytettävä valkoinen ”teatterisavu” on terveydelle ja omaisuudelle vaaratonta. Savu johdetaan viemäriin tutkittavan putkiosuuden alimmalta kaivolta. Kokeen aikana asukkaat voivat käyttää vesi- viemärilaitteitaan normaalisti.
Kiinteistöjen asukkaita pyydetään varmistamaan, että rakennusten pesualtaiden, lavuaarien ja lattiakaivojen vesilukot ovat täynnä vettä. Tällöin merkkisavua ei pääse huoneistoihin kuivien viemäreiden kautta. Mikäli savua kuitenkin pääsee huoneistoon, on omistajan syytä tutkia ja korjata taloputkiston vauriot.
Pahoittelemme työstä aiheutuvaa mahdollista häiriötä.
Lisätietoja:
Janne Virtanen 044-7533593
Ilkka Saarinen 044-7202079
Otto Mertsalmi 0440-529270