Ohjaus ja tuki

Lukiolla toimii yläkoulun ja lukion yhteinen opinto-ohjaaja. Jokaisella vuosiluokalla on oma ryhmänohjaajansa, joka seuraa oman ryhmänsä opintojen etenemistä. Lisäksi opiskelijan opintojen etenemistä oman aineen osalta ohjaavat jokaisen aineen aineenopettajat.

Työnjako

Tukiopetus

Opiskelijaa kehotetaan tarkkailemaan omaa oppimistaan. Opiskelijan on hyvä tulla tietoiseksi omista oppimisstrategioistaan ja -tyylistään. Tukiopetusta voi saada, mikäli opiskelija on ilman omaa syytään jäänyt jälkeen opinnoissa tai tarvitsee tukea. Tukiopetusta ei ole mahdollista saada luvattomien poissaolojen vuoksi.

Opiskelijahuollon palvelut

Pappilanmäen koululla toimii lukion ja perusopetuksen yhteinen opiskeluhuoltoryhmä, joka vastaa opiskelijoiden tarvitsemista tukipalveluista.

Opiskeluhuoltoryhmään kuuluvat rehtori Pirjo Ala-Hemmilä, kuraattori Heli Virtanen, terveydenhoitaja Jutta Salonen, erityisopettajat ja opinto-ohjaaja Asta Järvinen.

Mikäli opiskelija tarvitsee tukea opintoihinsa tai omaan elämäänsä liittyvien huolien ja ongelmien kanssa, voi hän ottaa yhteyttä suoraan kehen tahansa opiskeluhuollon toimijaan.

Siirry takaisin sivun alkuun